Jäsenhuone|Työhuone

Tuomo Vainion turnaus

 

 

Tuomo Vainion turnaus Jyväskylässä vuodesta 2001

 

Vuodesta 2001 on järjestetty Tuomo Vainion turnaus. Vesipallon harrastajamäärä Jyväskylässä on tällä välin kasvanut huomattavasti ja junioritoiminta on paljon monipuolisempaa ja aktiivisempaa. Harvat harrastajista kuitenkaan tuntevat tarinaa Tuomo Vainion turnauksen taustalla. Raimo ”Tossu” Karhusen vuonna 2001 kirjoittama juttu julkaistaan uudestaan tässä kausiohjelmassa (huomautus, nettisivuilla kohdassa "Tuomo Vainion tarina"), koska arvokkaan tarinan tunteminen on tärkeä taustatekijä.

Ensimmäistä Tuomon turnausta edeltävänä aikana ei junioreille järjestetty Jyväskylässä turnauksia. Edelleen Tuomon turnaus on yksi harvoista Suomessa järjestettävistä vesipalloturnauksista, joihin pienimmätkin pelaajat pääsevät osallistumaan. Turnaukset ovat tärkeä paikka pelaajille opetella yhteisön sääntöjä ja toimintatapoja, mahdollisuus rentoon ja samanhenkiseen yhdessäoloon sekä vanhemmille mahdollisuus nähdä lastensa kehittymistä niin fyysisiltä, kuin yhteistoiminnallisilta taidoiltaankin.

Tuomo Vainion isä, arvosti ”Vaneksen” vesipalloharrastusta ja halusi tukea nuorisotoimintaa myöntämällä joka vuosi jaettavaksi Tuomo Vainion turnauksen yhteydessä ”Tuomo Vainion muistomalja” -palkinnon ja itselleen muistoksi siihen liittyvän "Vuoden Puurtaja -palkinnon". Pelaajat, valmentajat ja johtokunnan jäsenet saavat äänestää ehdokkaasta. Palkinnon saajan nimi kaiverretaan laattaan. Palkinnon ovat tähän mennessä saaneet:

2001 Otto Häkkinen

2002 Marko Kolsi

2003 Katja Koskinen

2004 Anssi Laine

2005 Samu Turunen

2006 Ella Toivanen

2007 Satu Hautala

2008 Petra Lahtinen

2009 Antti Määttä

2013 Joona Hynninen

2014 Markus Sorvali

2015 Iiko Rantala

2016 Olivia Sivonen

Vuosina 2010 – 2012 palkinto jäi jakamatta koska Tuomon turnaustakaan ei järjestetty AaltoAlvarin remontin vuoksi. Perinteisesti Tuomo Vainion turnaus on järjestetty syksyllä pyhäinpäivän tienoolla, mutta vuonna 2014 se siirrettiin kesäkuulle, jotta se ajankohdallisesti palvelisi paremmin junioripelaajien tarpeita. Vuonna 2015 XI ja vuonna 2016 XII Tuomo Vainion turnaus järjestettiin niin ikään kesän korvilla.

(Juttu Tuomo Vainiosta ja Tuomo Vainion turnauksesta on julkaistu vuoden 2009 Saukkojen kausiohjelmassa. Juttuun on tehty 2009 -vuoden jälkeistä aikaa koskien lisäyksiä.)