Jäsenhuone|Työhuone

C-juniorit

Jyväskylän Saukkojen 2020 CSM -joukkue

C - juniorit

 

Jyväskylän Saukkojen C -juniorioukkue osallistuu kaudella 2019-2020 Suomen uimaliiton järjestämään IKC-ikäkausimestaruussarjaan. Tavoitteenamme on kirkastaa viime vuoden hopea ja voittaa mestaruus. Syyslomalla 2019 teimme ulkomaanleirin Montenegroon Herceg Noviin, jossa harjoittelimme ja pelasimme paikallisen vastustajan Jadran Carinen vesipallojunioreiden kanssa. Kauden aikana osallistumme lisäksi suomalaisten vesipalloseurojen itse järjestemiin  junioriturnauksiin. Kausi on tarkoitus lopettaa kesäkuussa perinteiseen Järfällan pelireissuun Ruotsiin.

 

C - ikäisten harjoittelu

 

C - juniorit harjoittelevat monipuolisesti niin maalla kuin vedessä. Säännöllinen harjoittelu, lajitaitojen vahvistaminen sekä monipuolinen uinti-, heitto- ja polkuharjoittelu ovat vakioitu osa harjoitusohjelmaa. Saukkojunioreiden avuksi on palkattu myös erillinen teknikkauintivalmentaja, jonka tehtävänä on erityisosaamisellaan vahvistaa junioreiden uintitekniikkaa.  Junioreidemme harjoitteluun olennaisena osana liittyy motorisia perustaitoja vahvistama oheisharjoittelu. Vesipallon ollessa fyysinen kontaktilaji harjoitteluumme kuuluu painiharjoittelua niin kuivalla kuin vedessä. Painiharjoittelussamme olemme myös käytteneet ulkopuolista palkattua erityisosaamista. C - juniorit harjoittelevat lisäksi kuntosalilla. Kuntosalilla harjoittelun painopiste on opetella turvallisen kuntosaliharjoittelun perusteen keskittyen oikeisiin nostotekniikoihin perusliikkeissä. Pelitaktisien perusteiden jatkoksi liitetään erilaiset pelinsisäisten pelitaktiikoiden opettelua. Tarkoitus on tutustua ja oppia pelin sisäisiin hyökkäys- ja puolustustaktiikoihin sekä yli- ja alivoimakuvioihin ja myöhemmässä vaiheessa oppia soveltamaan niitä pelitilanteiden mukaisesti.

 

Joukkue harjoittelee kaudella 2019-2020 seuraavasti:

 

Maanantai klo 1845-2130

Tiistai klo 1915-2130

Perjantai klo 1845-2130

Lauantai klo 1700-1900

 

Valmennus

Päävalmentaja: Mika Louhivaara

S-posti: mikalouhivaara@gmail.com, Puh: 040 7717965

 

Valmentaja: Soile Matikainen

S-posti: soile.matikainen@hotmail.com, Puh: 040 8427752

 

Kaudella 2019-2020 C-junioreiden joukkueella on seuraavanlaisia maksuja

 

Kausimaksu: n. 420€ syksyisin ja keväisin siältäen sisäänpääsyn uimahalliin. Suuruus vaihtelee pelaajien määrän mukaan.

Turnausmatkat: n. 100 - 120 €/ reissu

Saukkojen jäsenmaksu: on alle 19-vuotiailta jäseniltä 10 €/ vuosi, ja se maksetaan aina keväisin, tai uusien aloittajien osalta myös syksyllä!

Rannekemaksu: 8€ aloittaessasi harrastuksen ja saadessasi harjoitusrannekkeen

 

Joukkueen IKC-runkosarjapelit kaudella 2019-2020

 

La18.1.202020:00Espoonlahden uimahalliCetusJySa
Su19.1.202010:30Mäkelänrinteen uintikeskusJySaTU
Su19.1.202018:15Espoonlahden uimahalliJySaKuhat
La7.3.202017:30Pirkkolan urheilupuistoKuhatJySa
La21.3.202018:30Oulun uimahalliOuLoJySa
Su22.3.202009:30Oulun uimahalliUiTaJySa
Su22.3.202015:30Oulun uimahalliTUJySa
La25.4.202017:15Vesiliikuntakeskus AaltoAlvariJySaCetus
Su26.4.202013:30Vesiliikuntakeskus AaltoAlvariJySaOuLo
Su26.4.202018:30Vesiliikuntakeskus AaltoAlvariJySaUiTa